virtuaalihevonen, a sim-game horse / virtuaalitalli, a sim-game stable
|
EV-II
|
|
wait, who?Lime Sugar on sosiaalinen laumasielu, joka viihtyy niin ihmisten kuin nelijalkaisten lajitovereidensa seurassa. Sillä on luontainen, hyvin vahva tapa tiedostaa ympärillä olevan lauman meno ja mukautua juuri siihen sopivaksi. Lime Sugar on mielellään lauman johtoportaassa, mutta ei kuitenkaan johtajana. Ihmisen seurassa sillä on selkeät mielipiteet, mutta se kunnioittaa käsittelijänsä henkilökohtaista tilaa sekä pyyntöjä erinomaisesti. Ruunikko ratsuponiori on rauhallinen hoidettava, se seisoo paikoillaan ja nauttii harjaamisesta sekä sosialisoi käsittelijänsä kanssa hypistelemällä käsivartta kun sitä hierotaan kumisualla.
Ratsain poniori on rauhallinen, mutta omaa myös energisen kipinän sisällään, joka täytyy vain osata kaivaa siitä ulos. Lime Sugarilla on kolme kaunista, matkaavoittavaa askellajia joita katselemalla voisi päätellä, että liikkuminen on sille helppoa. Ori on varma jaloistaan, se on ketterä ja sillä on hyvä tasapaino liikkua kroppansa läpi. Lähtökohtaisesti ori on dieselmallia ja sillä kestää hetken lämmetä. Alkuverryttelyssä on ihan normaalia, että ruunikkoa ponia saa hieman patistaa liikkumaan ja sen jälkeen sitä saakin pyytää keräilemään takajalat tallista. Onneksi Lime Sugar kuitenkin liikkuu kovin mielellään, eikä laita vastaan pientä patistelua puolin tai toisinkaan. Ruunikko poni hyppää mielellään ja yleensä käynnistyykin hieman paremmin nähdessään esteitä näkökentässään. Ori on jaloistaan tarkka ja hyppää mielellään enemmän ilmavaralla kuin puomeja nuollen. Ketteryytensä ja varmuutensa ansiosta se myös ylittää erikoisempia täytteitä sisältäviä tehtäviä hyvin mielellään ja innokkaasti. Lime Sugarilla on hyvä, pyöreä hyppytyyli, jossa se käyttää koko vartaloaan varsin oppikirjamaisesti. Esteiden välillä orin sisäinen kipinäkin löytyy helpommin ja se saattanee jopa villiintyä käymään hieman kierroksilla. Kiihtyneenä ollessaan sen hyvä ratsastettavuus ei kuitenkaan katoa vaan kipinä näkyy enemmin laukka-askeleen ylöspäinsuuntautuneena ja "ilman kauhomisena" etujaloilla. Lime Sugar nauttii hyppäämisestä ja suorittaa sitä kovin mielellään vaikka päivästä toiseen. |
a little bit of a historyUuden sukupolven nousu Teasdalessa alkoi olla ajankohtainen ja talliin haluttiin myös uutta verta vahvistamaan tallin omia linjoja. Glowdalen kasvattimyynneissä iskin silmäni nuoreen, ruunikkoon ponioriin joka esitteli isoa laukkaansa sekä voimakasta hyppykykyään mielellään. Kiinnostavien käyttömahdollisuuksiensa lisäksi Lime Sugar oli oikein kivan suvun vesa ja sillä oli varsin mukavan oloinen luonne. Ori oli jo nuorena sosiaalinen ja hakeutui mielellään ihmisen seuraan.
|
isälinja Sycamore Lime Cola - Limelight Malibu (2) emälinja Xtra Cheese Wau - XLover (2) iii. wB, iie. kwpn iei. nf, iee. xx eii. 75% drp, eiii. trak, eiie. 50% brp, eiiei. xx, eiiee. wC eie. 50% drp, eiei. xx, eiee. wC eei. 50% drp, eeii. xx, eeie. nf eee. conn |
offspringGlowdale Lime Sugar on rajoitetusti tarjolla jalostukseen. |
|
Ei vielä näyttelytuloksia |
Ei vielä tuloksia ERJ-Cupista |





